Niin sanotun valtamedian edustajat suhtautuvat pilkaten ja naureskellen internetiin. Eikä ihmekään, kun jokaisesta älypuhelimen räplääjästä on itsessään tullut jonkin sortin media. Maailmalta twiitin muodossa ilmestynyt breaking news on jo välitetty tuhansia kertoja eteenpäin, kun valtamedian edustaja vielä keräilee aineistoa viikonloppuna julkaistavaan suosittuun joulukinkkujen hintavertailuun. Tuon tuosta meitä kuitenkin muistutetaan siitä, etteivät FB-postaukset, twiitit ja blogit ole oikeita uutisia. Kaikkein vanhoillisimmat mutisevat jopa valemediasta. Mutta kuinka nämä aitojen ei-valheellisten valtamedioiden edustajat sitten tuottavat sitä oikeaa uutista? Näköjään julkaisemalla pääasiassa juttuja siitä, mikä milloinkin valemediassa kuulemma naurattaa:

”Lumikaaos” naurattaa somessa – 20 sentin lumisade vaihtui kolmen millin hankeen

Sekä raportoimalla erilaisten bimbojen valemedioissa julkaisemista pyllistelykuvista:

Pia Lamberg julkaisi Instagram-sivullaan rohkean kuvan itsestään rannalla.

Instagram-kuvista uutisointi on myöskin niin nopeaa, että valtamedian täytynee istua nenä monitoreissa kiinni, jatkuvasti valemediaa tarkkaillen.

Mutta ei kaikki valtamedian uutisointi tietysti ole valemediaa koskevien havaintojen raportoimista. Viime aikoina aito media on esimerkiksi briljeerannut ja osoittanut asiantuntemustaan mm. julkaisemalla ennusteita Hillary Clintonin odotettavissa olevasta varmasta voitosta ja muista ajankohtaisista asioista. Kuten esimerkiksi tänään, kun valtamedia julkaisi suomalaisen parikymppisen naisen kertomuksen pelottavista kokemuksistaan, 300 kilometrin päässä Uuden-Seelannin maanjäristysalueelta:

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OKSubscriptions powered by Strikingly