Etsintäkuulutus on määräys ottaa rikoksesta epäilty tai tuomittu kiinni. Pistetään niin sanotusti "haku päälle". Joskus etsintäkuulutetut elävät elämäänsä siten, etteivät viranomaiset ainakaan heti onnistu etsintäkuulutuksen täytäntöönpanossa. Rikoksista epäillyillä etsintäkuulutetuilla ei myöskään ole minkäänlaista velvollisuutta auttaa kiinniottoa yrittäviä koppalakkeja. Toisaalta varsin usein on niinkin, etteivät he edes tiedä, että suomalainen viranomainen on pistänyt haun päälle.

Villistä lännestä tutuksi tulleet etsintäkuulutusjulisteet ovat nekin internetin myötä syrjäytymässä. Netissä julkaistu etsintäkuulutus näkyy paljon laajemmin, kuin vaikkapa Mäntyharjun torin ilmoitustaululle kiinnitetty paperinpala. Esimerkiksi Yhdysvalloissa erilaisia netissä julkaistavia listoja on kymmeniä. Siellä haku päällä olevia etsiskelee erityisesti U.S. Marshall Service. Euroopan maissa poliiseilla on niin sanottuja FAST (Fugitive Active Search Team) –ryhmiä, jotka puuhastelevat etsintäkuulutettujen parissa. FAST -ryhmät muodostavat yhdessä ENFAST (European Network of Fugitive Active Search Teams) –ryhmän, jonka ideasta syntyi EU Most Wanted -nettisivusto, joka juuri julkaistiin

EU Most Wanted -listan idea on siinä, että siellä olisi suuren yleisön tuntemaan Interpolin listaan nähden paljon vähemmän haettavia hahmoja. Ajatus on, että kuvat hyppäävät yhdellä silmäyksellä esille, toisin kuin satoja etsintäkuulutuksia sisältävältä Interpol-listalta. Listalla olisi tarkoitus olla kerrallaan maksimissaan 50 etsintäkuulutetun tiedot. Jokainen maa saa lähtökohtaisesti pistää listalle vain kaksi eniten hakemaansa henkilöä. Most wanted -nimensä mukaisesti lista siis kuvastaa eniten etsittyjä henkilöitä. Tai ainakin sen tulisi kuvastaa. Koska jokainen maa valitsee itse listalle joutuvat kohteet (targets), saattaa sinne joutua oikeastaan minkälaisesta rikoksesta tai epäilystä hyvänsä. Pääasiassa haettavat henkilöt näyttävät syyllistyneen tai heidän epäillään syyllistyneen henkirikoksiin, raiskauksiin, ihmiskauppaan tai törkeisiin huumausainerikoksiin. Monet ovat järjestäytyneen rikollisuuden edustajia. Italia on esimerkiksi pistänyt listalle yhden maailman etsityimmistä hepuista, jonka kerrotaan johtavan Sisiliassa puuhastelevaa Mafia -nimistä kerhoa. Hänellä on ollut haku päällä 90-luvulta saakka.

Suomessa ei tietenkään ole mitään mafiaa, eikä oikeastaan mitään järjestäytynyttä rikollisuutta muutenkaan. Viranomaiset kiistelevät itse ja keskenään siitä, mikä yleensä on sitä paljon puhuttua järjestäytynyttä rikollisuutta. Näin siitä huolimatta, että EU –tasolla kriteerit on tyhjentävästi määritelty. Suomen poliisilla on kuitenkin ihan oma näkemys. He kuvittelevat vähän jokaisen rikoksista epäillyn kuuluvan milloin mihinkäkin järjestäytyneeseen ryhmään, josta usein kukaan ulkopuolinen ei ole kuullutkaan. Poliisi on myös julkisesti ilmoittanut, että heidän mielipiteisiin ei vaikuta se, miten EU on määrittänyt järjestäytyneen rikollisuuden kriteerit. Syyttäjällä taas on usein toinen näkemys, joka saattaa erota poliisin näkemyksestä. Tuomioistuimesta tulee sitten kolmas, joskus neljäs ja viideskin näkemys. Eri tuomarit eri oikeuksissa ovat samasta asiasta häpeällisen usein kaikki eri mieltä.

EU Most Wanted -lista on siis kuitenkin Euroopan maiden eniten etsittyjen henkilöiden keihään kärki. Henkilöiden, joita etsitään kissojen ja koirien kanssa jatkuvasti. Useimpien väitetään kuuluvan johonkin järjestäytyneeseen rikollisryhmään. Paitsi niiden, jotka päätyivät listalle Suomesta. Kaikkein eniten etsitty henkilö Suomessa, siis se joka kaikkein mieluiten haluttaisiin kiinni, on 1986 syntynyt nainen, jota epäillään törkeästä petoksesta. Hänen epäillään toistakymmentä vuotta sitten huiputtaneen itselleen noin 100 tuhatta euroa. Naisen listalle päätymisen perusteluiksi ylikomisario Hannu Kautto KRP:stä kertoo:

Varsinainen most wanted.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OKSubscriptions powered by Strikingly